Neidillähän piti alun perin olla kengitys jo kesäkuun alussa. Tallin vaihto kengittäjän muuttoinen ynnä muineen sotki kuitenkin kuvioit perusteellisesti ja jouduimme turvautumaan aikaisemmin vieraaseen kengittäjään, joka pääsi lyhyehköllä varoitusajalla kengittämään. Viippa kun on hiukan vaikea kengittää, niin uudelle kengittäjälle se oli vielä testailemassa mitä tarvitsee tehdä. Meidän oman kengittäjän piti kuitenkin tulla viime viikolla, mutta jostain syystä hän ei päässytkään, joten kengitys onkin vasta tällä viikolla. Viippa on kyllä sen verran herkkä siitä, minkälaiset kaviot on ja niiden asennosta, että alkaisi olla korkea aika saada ne kuosiin... Tämän hetkinen tilanne kun tuottaa hiukan ongelmia. Ei mitään vakavia, mutta takakavioiden alkaessa olla pidemmät, Viippa kolhii useammin etujalkoja (käytössä on kyllä putsit) ja olisi ihan mukavuussyistä hevosen kannalta parempi saada vuoltua kaviot kunnolla. Toivon mukaan tämän viikkoinen kengitys kuitenkin onnistuu, niin neiti saisi uudet, hyvät popot alle.
Olipas epäselvää, toivon mukaan joku edes tajusi. :D
No mutta, valmennuksissa ollaan parina viime viikkona keskitytty todella paljon rentouteen, paitsi ylipäätään ratsastettaessa, mutta varsinkin tehtävien aikana. Viippahan jännittyy todella herkästi erilaisten tehtävien aikana, varsinkin sulkutaivutus on yksi tällainen. On todella tärkeää että ratsastaja tukee sitä ja pitää käden elävänä - heti jos jään itse jännittämään, myös Viippa jännittyy. Asiaa ei myöskään yhtään auta se, että Viippa edellisessä kodissaan suurimmaksi osaksi seisoi muutaman vuoden, jolloin sen työmotivaatio ja -psyyke ei aina ole kovin loistava. Vajaan viime vuoden aikana tätä asiaa on kyllä saatu korjattua, mutta nyt olemme keskittyneet siihen oikein erityisesti, mikä onkin heti näkynyt. On hieno tunne kun aikaisemmin vaikeita asioita saakin nyt tehtyä huomattavasti helpommin - ja vieläpä rennosti! Toki kyse on vielä enemmän tai vähemmän pätkistä, mutta niistähän se kokonaisuus muodostuu. Rentouteen keskittyminen on aiheuttanut myös sen, että Viippa on rauhoittunut huomattavasti tajuttuaan sellaisen jutun, että kun se jännittyy, se ei saa esim. nostaa laukkaa vaan tehdään esimerkiksi käynnissä töitä niin kauan että se rauhoittuu, ja vasta sen jälkeen nostetaan laukka. Tämä on johtanut siihen, että yhtenäkin päivänä saimme tehtyä käynti-laukka-käynti ja käynti-laukka-ravi -siirtymisiä lähes koko ajan rennolla hevosella. Tämä oli todella hieno saavutus, ja Viippa saikin isot kehut.
Tämän päivän valmennus mentiinkin gramaaneilla, jotka otettiin lähinnä hiukan avittamaan siirtymisten kanssa. En siis pitänyt niitä kovinkaan kireällä, vaan ne lähinnä "roikkuivat mukana". Aloitettiin kolmikaarisella kiemurauralla ensin käynnissä, jossa hain Viippaa vain eteen-alas rennoksi. Kun käynti oli hyvää, siirryttiin ravissa tekemään myös kolmikaarista niin, että keskihalkaisijan kohdalla aina siirtyminen käyntiin. Käännöksissä ja ylipäätään kokoajan piti muistaa pohkeen tuki, ja ohjalla vain haettiin asetusta ja säädeltiin muotoa. Näin Viippa tulikin oikein mukavaksi ratsastaa ja saatiin oikein kivoja siirtymisiä, vaikka hetkittäin pitikin muistuttaa peruutusten kautta, että ohjaa on kuunneltava.
Kolmikaarisen jälkeen siirryttiin tekemään pohkeenväistöä keskihalkaisijalta molempiin suuntiin ravissa. Ensin mentiin vain pohkeenväistöä, mutta kun se alkoi sujua rennosti, alettiin hakemaan enemmän sulkutaivutusta. Tämä osoittautuikin hieman haastavammaksi ja saatiinkin tehdä melko paljon töitä, että saatiin tehtävä onnistumaan edes jotenkin, kun Viippa päätti ryhtyä hankalaksi. Viipallahan on sellainen mukava "tapa", että kun se ei halua tehdä jotain, joka on sen mielestä jostain syystä liian vaikeaa, se rupeaa joko riekkumaan loikkimalla tai jumittamaan paikallaan. Tänään se koitti ensin riekkumista, mutta siirtyi melko pian jumitukseen. Suurin ongelmahan on se, että Viipalla on sen verran suuri luonne, ja vahva tahto, että sen kanssa saattaa joskus joutua keskustelemaan melko pitkäänkin. Tällaisissa tilanteissa huomaa, että se on joskus päässyt todennäköisesti tekemästä jotain asiaa protestoimalla vahvasti, sillä siinä vaiheessa se osaa olla todella vaikea. Ja tietenkään, kun kyseessä on Viippa (tai sama asiahan se olisi muittenkin hevosten kanssa), hevoselle suuttuminen ei auta yhtään - päinvastoin, se pahentaa vain tilannetta. Kaikkein parhaiten löytyy yhteinen sävel, kun hevoselle tekee selväksi selkeillä, mutta kuitenkin herkillä avuilla, että on tehtävä on tehtävä, ja vasta kun sen on suorittanut pyydetysti, lopetetaan. Nykyisin tämä ei välttämättä vie enää kovin kauaa, mutta varsinkin silloin kun Viippa oli ollut vasta vähän aikaa, se hankaloitti todella paljon asioita. Tänään meni tavallista kauemmin, mutta veikkaisin kiiman olevan syypää siihen.
Kun saimme "keskusteltua" asioista hetken, sujui sulkutaivutus oikein mallikaasti ja Viippa sai isot kiitokset. Tämän jälkeen otettiin hetki vapaampaa ravia, josta haimme samalla keskiravin omaista ravia. Vitsit, mitä liikettä Viipottimesta löytyikään! Tuntui että se oikeen otti kirjaimellisesti takajalat alleen ja löytyi tosi makeeta ravia. Loppuun otimme vielä molempiin suuntiin hetken laukkaa ja sern jälkeen loppuravit eteen alas, ja loppukäynnit maastoon päin. Hieno heppa, vaikka meinattiinkin päätyä hetkittäin konfliktiin. :D tammat... ;)
Viipallahan jumitus vaikuttaa myös selkeästi siihen, että se saattaa alkaa jumittamaan, tänään se oli kiiman seurauksena vähän jumissa, mikä kiiman lisäksi vaikutti varmasti sen työntekoon. Yleensä se ei kuitenkaan reagoi niin vahvasti tehtäviin, vaan on ihan yhteistyökykyinen - ainakin jossain määrin. :D
Tunnin jälkeen kylmäiltiin Viipan jalat, ja pestiin se vielä ihan shampoon kanssa. Nyt on kiiltävä heppa - ainakin hetken.
Tulipahan romaani, pisteet niille, jotka jaksavat lukea loppuun asti. Valitettavasti tämän päivän tunnista on kuitenkin vain videomateriaalia, ja videon editointiohjelma lakkoilee.
Kisoista tulossa erillinen postaus kunhan saan kuvia, ja tekstin valmiiksi.
P.S. Viipalla ja minulla on huomenna vuosipäivä, kiinnostaisiko jokin erikoispostaus sen tiimoilta?
