perjantai 27. joulukuuta 2013

Lomailua

Kuvapostauksen kuvia en valitettavasti ole kiireisen lomailuni ohella vielä etsimään, mutta ajattelin muuten vain kirjoitella. Mitään ihmeellistä en ole joululomalla tähän mennessä tehnyt. Lähinnä olen ollut kotona perheen kanssa ja tehnyt kaikkea kivaa. Joululahjaksi sain elokuvia, kiikarit, karkkia yms. Voin tehdä lahjoista tarkemman postauksen jos kiinnostusta löytyy?

En ole tosiaan nyt käynyt tallilla ollenkaan, mutta tänään olen menossa katsomaan siskoni tuntia. Kyllähän hevosia on jo vähän ikävä, mutta välillä lomakin tekee hyvää, olen odennut sen muutamaankin otteeseen.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Iso kiitos kaikista kuvatoiveista. Toteutan postauksen lähipäivinä mahdollisuuksien mukaan! :) Toki toiveita vielä ehtii laittaa tähänkin postaukseen :)

torstai 12. joulukuuta 2013

Toivepostauksia!

Voisin nyt ennen Joulua tehdä ikään kuin joulukalenterin sijaan toivepostauksia. Kaikki ehdotukset otetaan vastaan, ja teen kaikki mitä ehdin. Varustepostaus olisi tulossa tässä, kunhan saan sen valmiiksi... Voi kestää vielä jonkun aikaa.
Nyt sitten toivekuvaehdotuksia. Teen toivekuvapostauksen heti kun saan tarpeeksi toiveita. Mielellään viikonloppuna.

Eli nyt toiveita kuvista ja postauksista tulemaan (+ haluatteko varustepostauksen videolla vai kuvina)



maanantai 9. joulukuuta 2013

En nyt lupaile tulevista postauksista mitään, vaan teen niitä kun on aikaa/intoa. Mielestäni kirjoittaminen on kivaa, mutta saan silti postauksia tehtyä vain harvoin.. No, eipä siitä sen enempää...

Olen viime viikkoinan ihan normaalisti ollut, tunneilla ja mennyt Likulla, Patulla, Zsazsalla ja muilla, sekä tietenkin Siirillä. Kuvaaja minulla on oluut vain harvoin, joten videoita ei tule, ja kuviakin on vain muutama. Enrupea sen tarkemmin erittelemään eri päiviä, tai tunteja, mutta laitan alle muutamia kuvia eri tunneilta. Kuvat eivät ole missään aikajärjestyksessä.





Ensi lauantaina onkin Kiviharjun pikkujoulut alkaen klo 18, ja sinnehän olen menossa. :)

Sitten vielä tämän säälittävän lyhyen postauksen loppuun video reilu viikko sitten auto-onnettomuudessa kuolleesta Paul Walkerista. Oli yksi suosikkinäyttelijöitäni. Video ei ole minun tekemäni.







tiistai 19. marraskuuta 2013

Rodeokilpailuissahan me..

Takana seuramestaruuskilpailut Likulla. Fiilis ihan tosi hyvä, paitsi että vasen pohje ja oikea hauis lievästi (tai vähemmän lievästi) revätäneet. Pohje ei pahemmin kipeä ole, mutta oikea käsi on todella kipeä.
Aamulla pesin Likusta suurimmat liat pois, ja herrastahan tuli suunnilleen valkoinen. Kun lähdimme verryttelemään, tuuli todella kovaa ja Liku oli aivan pöpi. Päästessämme verryttelykentälle se oli jo säikkynyt kaikenlaista ja todella jännittynyt. Lisäksi esterin takapää oli turhan kevyt, ja aloitimmekin rodeoilla. En osannut kunnolla varautua ensimmäisiin pukkeihin, joten tippuminen oli lähellä. Niiden jälkeen kestin ihan ok:sti selässä, mutta jossain vaiheessa Liku rupesikin pukittamaan ja hyppäsi lievästi pystyyn. Pukit olivat sen verran isoja ja Liku hyppäsi samalla sivulle, että menetin tasapainoni ja putosin. Jäin ensin pitämään ohjista kiinni, mutta Liku kiskaisi päänsä ylös jolloin joiduin päästämään irti ohjien loppuessa. Sekunnin murto-osan Liku oli äärimmäisen hämmentyneen näköinen - ja sitten se lähti. Veti pukkilaukkaa ympäri kenttää ja "piti hauskaa". Jonkun ajan kuluttua se pysähtyi sen verran että sain sen kiinni, ja kipusin uudelleen selkään. Jonkun ajan kuluttuna nostinkin laukan. Ensin Liku meni oikein hyvin, mutta äkkiä se rupesi taas pukittelemaan. Tällä kertaa pysyin selässä, mutta venäytin pohkeeni... (hyvä minä) Laura sitten talutteli meitä käynnissä, samalla kun itse yritin tunnustella kestäänkö pohje edes käynnissä. Totesin kuitenkin, että vaikka se vähän ilkeältä tuntuikin pystyisin todennäköisesti ratsastamaan. Sitten lähdinkin radankävelyyn. Yhteisverryttely oli maneesissa ja siellä Liku oli jo huomattavasti parempi purettuaan energiaa kentällä. Verryttelyn jälkeen menin vähäksi aikaa verryttelykentälle ennen kuin olikin jo meidän vuoro mennä radalle. Radalla Liku olikin oikein hyvä, ja saimme 0 vp, joten pääsimme uusintaan. Uusinta oli 80 cm, perusrata 70 cm. Otin kentällä pari isompaa hyppyä uusintaa varten. Uusinta rata alkoin todella hyvin, pudotimme heti ensimmäisen esteen ratsastajan virheestä. Loppurata menin kuitenkin hyvin ja ilman pudotuksia. Pudotus kuitenkin taisi maksaa meille kolmannen sijan (tuloksia ei ole, mutta näin muistelisin, varma en ole). Liku saikin sitten mennä talliin odottelemaan koululuokkia.
Kuvista kiitos sennille, lindalle ja veeralle.





Heti kun Senni oli mennyt Likulla koululuokkansa, heitimme Likulle loimen, ja minä kävelytin sitä jonkun aikaa ennen kuin nousin selkään. Liku oli alusta alkaen todella kivan tuntuinen verryttelyssä. Se oli todella herkkä avuille ja toimi hetkittäin kirjaimellisesti ajatuksella. Lopulta tuli meidän vuoromme mennä radalle, ja muistin jopa viime hetkellä heittää raipan pois. Maneesissa oli melkein pimeää sähkökatkoksen takia, mutta Likun ollessa valkoinen se näkyi ihan hyvin. Rata meni todella hyvin, lukuunottamatta yhtä pientä tahtirikkoa. Liku toimi todella kivasti ja toteutti tehtävät kuuliaisesti ja vastustelematta. Keskiravit tosin olivat vähän huonolaatuisempia. Lopputulos oli 151,5 pistettä 60,60 %. Loppuluokan ajan pelkäsin jokaisen ratsastajan saavan paremmat pisteet, mutta viimeisen ratsastajan jälkeen kuulin, että olimme edelleen ensimmäisiä! Palkintojen jaossa Liku oli taas niin polleata poikaa. Samalla voitimme Kiviharjun ratsastajien seuramestaruuden koulussa! Tavarapalkintona saimme Lamicellin riimut ja pyyhkeen. Tallissa Liku sai porkkanoita ja paljon kehuja. Koulusuorituksen aikaan maneesi oli niin piemä, että kuvia ei ole, eikä valitettavasti videotakaan..

Molemmat väsyneinä.

Oli muuten maanantaina (ja tänään) kiva todeta, että melkein joka paikka on kipeä, ja oikea käsi ei ole oikein käyttökelpoinen. Mahdollisesti kuitenkin yrittäisin jo huomenna mennä tunnille ja katsoa miten käsi kestää. Pitää nyt kuitenkin vielä harkita asiaa.

Videota ainakaan kouluradasta ei todennäköisesti tule, eikä varmaan esteiltäkään. Seuraavaa postausta tunneista mahdollisesti jo tänään, mikäli kone on yhteistyökykyinen.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

...

Tulevasta kisapostauksesta hiukan esimakua. Postaus tulossa heti kun saan kuvat ja videot mukaan. Tapahtumien kulun voi jokainen päätellä itse :D


perjantai 25. lokakuuta 2013

This moment, we own it ♫

Lomallahan piti olla enemmän aikaa blogille ja sitä rataa... No, eipä ainakaan minun kohdalla ole ollut. Syyslomaa on jäljellä enää kolme päivää, enkä ole kirjoittanut blogiin kertaakaan koko loman aikana. Kisapostausta tosin aloittelin, mutta en ollut vielä saanut kuvia, joten sekin jäi. Yritän nyt siis kirjoittaa jonkin näköisen tiivistyksen viime viikoista jättäen paljonkin tapahtumista pois.

Ensimmäiseksi estekilpailut. Menin siis Likulla 60-70 cm ja 80-90 cm. Mentiin aamulla tallille ja heti ensimmäiseksi olikin vuorossa Likun pesuoperaatiota. Herra oli vähän sotkenut itsensä, ja alkuperäinen suunnitelmani pelkkien jalkojen pesusta jäi, kun totesin koko hevosen olevan enemmän tai vähemmän pesun tarpeessa. Heti pesun jälkeen heitin loimen selkään, ja laitoin häntään selvitysainetta ja selviteltiin se. Katselinkin siinä välissä kisoja ja taluttelin Romeota kun kaverini käveli radan. Ehdin katsoa kisoja melko pikään, ennen kuin piti lähteä laittamaan Likua.

Verkka me aloitettiinkin todella lupaavasti rodeolla. Likun energiataso oli taivaissa ja se otti hiukan kiksejä irti olevasta hevosesta, jota yritettiin ottaa laitumella kiinni. Rupesi siis heti ensimmäiseksi pukittelemaan ja vinkumaan. Kun otin ohjat käteen ja aloitin ravin, jatkui sama meininki. Kauniissa virkkuukoukkumuodossa (huomatkaa sarkasmi) mentiin sitten kentällä, ennen kuin sain Likua edes vähän rentoutumaan. Kyllä muuten löytyi komeat keskiravit, jotka tosin päättyivät puolipidätteen unohduttua laukannostoon ja pukkiin... Pidätinkin Likua melko reilusti, mutta Esteri ei halunnutkaan siirtyä raviin vaan jatkoi mahtavaa koottua laukkaa, harmillista kyllä, se tunneilla kokoaa harvoin noin hyvin. No, verkastakin kuitenkin selvittiin hengissä, ja lopulta pääsin radallekin.

Ensimmäiset kolme estettä menivät oikein mallikkaasti, mutta sitten unohdin itse neljännen esteen, ja olin ratsastamassa suoraan viidennelle. Kuitenkin vähän ennen kuin ehdimme ohittaa neljänne, muistin että sekin pitäisi ehkä hypätä. Liku- parka joutui kääntymään nopsasti neljännelle, mutta ihmetyksestään huolimatta se hyppäsi sen oikein hyviin - paitsi että tultiin vastalaukassa alas ja mentiin suoraan lähtöviivan merkkinä olevan tötterön yli, ennen kuin päästiin viidennelle esteelle. Loppurata menikin hyvin, ja uusintakin meni kommelluksitta puhtaasti. Suorituksemme riitti kolmanteen sijaan, mutta oltiin ensin jonkun aikaa johdossakin.  Alla olevat kaksi kuvaa c sanna.



80-90 cm meni samantyyppisesti. Mitään ihmeempiä ei tapahtunut ja saimme Likun kanssa tuplanollan. Samalla myös voitimme luokan, koska toinen ratsukko sai ensimmäisestä vaiheesta 4 vp kiellon takia.
Alla olvat kolme kuvaa c tiia l.

Tuli vähän huono hyppy, hups..



Kisojen ratoja en nyt ainakaan vielä laita, koska suunnitteilla olisi Likusta video, ja haluasin siihen myöskin käyttämätöntä materiaalia. Seuraavaksi suunnataankin Likun kanssa seuramestaruuksiin, toivon mukaan sekä koulu-, että esteluokkiin, mutta katsotaan nyt.

Kisojen lisäksi olen tietysti ollut tunneilla. Olen mennyt viime viikkoina Likulla, Patulla, Zsazsalla ja lisäksi Siirillä. Muilla en ole tainnut nyt mennä, varma en ole. Tunneista ei tarkempaa slostusta varmaan tule, mutta parilta tunnilta minulla on sen verran videomateriaalia, että saatan tehdä videokosteen tunneista.

Minulla on siis nyt syysloma, mutta jo viime viikko oli vapaata opettajie lomautuksen takia. Viime viikon olinkin Turussa siskoni luona, ja tämän viikon olen pääasiassa ollut kotona. Minulla on tänään illalla vielä estetunti, ja jos saan siitä video- /kuvamateriaalia, voisin tehdä laajemman postauksen siitä. Katsotaan.

Pahoittelut vielä blogin hiljaiselosta, mutta itselläni ei hirveämmin löydy postausintoa, kun en aina haluaisi tehdä näitä samanlaisia, ja toiseksi koneeni ei toimi kunnolla mikä vaikeuttaa hommaa huomattavasti. Pyrin kuitenkin edelleen päivittämään blogia aikaajoin, mutta en lupaa mitään. 

Loppun vielä kuva viime syksyltä, vitsit että on noita aikoja ikävä, sekä Sinttiä, että kaikkea mitä yhdessä tehtiin ♥